Voin myöntää heti alkuun että en saanut tehtyä neljää treeniä viime viikolla niin kuin olisin halunnut. Eilen kävin kyllä jumpalla samalla kun oltiin pojan kanssa ulkoilemassa. Oikeastaan se sujui ihan huomaamattani. Yhtenä päivänä treenasin myös kotona.
MUTTA mulla on todella hyvä syy siihen miksen ole ehtinyt! Sain nimittäin tiistaina tietää että meillä on edessä muutto, vihdoin. Tätä on nimittäin odotettu. Päästään pois pienestä kaksiosta jossa nyt asumme ja tilalle saatiin 71 neliöinen kolmio. Ja koska mä tulen koulusta ja töistä kotiin yleensä neljän tai jopa viiden jälkeen niin sen jälkeen käytän kyllä kaiken mahdollisen ajan pakkaamiseen ja lapsikin pyörii siinä mukana. Muistan kun vuosi sitten muutettiin nykyiseen asuntoon ja mulla oli 1,5 kuukautta aikaa pakata. No viimeisen reilun viikon aikana sitten kamalalla kiireellä heittelin kamat laatikoihin ja säkkeihin ja tästä johtuen mukaan tuli myös sellaista tavaraa minkä olisi voinut antaa pois tilaa viemästä. Nyt olenkin sitten heittänyt paljon kaikkea roskiin ja käyttökelpoiset rojut annan eteenpäin. Mutta kyllä täytyy sanoa että toi pakkaaminen käy treenistä. Kun esimerkiks pakkasin vaatehuoneen ylähyllyltä lakanoita ja pyyhkeitä niin hiki tuli kun porrasjakkaralla aina muutaman kerrallaan hain ja viikkasin ja taas kiipesin. Ja täydet säkit ei myöskään ihan kevyitä ole, niitä piti sitten kantaa parvekkeelle pois tieltä. Joten seuraavan kolmen viikon aikana en aseta itselleni mitään tavotteita viikon treenien suhteen. Muuton ja lapsenhoidon lisäksi on nimittäin myös edessä työkoe ja teoriakoe vartalohoidoista sekä jalka- ja käsihoitojen näyttö eli tutkintotilaisuus. Ei tässä kyllä laiskistumaan pääse! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti