Ulkona sataa vettä ja on ihan harmaata. Mä oon istunut yksin töissä aamukymmenestä asti. Ja koska täällä ei ole ollut asiakkaita niin olen lähinnä hakenut netistä taas motivaatiota treenaamiseen. Huomaan kuinka mun energiataso laskee taas sitä mukaa kun säät muuttuu harmaammaksi ja pimeämmäksi. Tiedän että en illalla välttämättä ehdi jumpalle joten kun olin takahuoneessa purkamassa laatikoita ylähyllylle, tein samalla 80 kyykkyä, osan pahvilaatikko painona ja osan ilman. Kun sain laatikot purettua tein vielä 60 askelkyykkyä. Sainpahan jotain hyödyllistä aikaseks netissä surffailun sijaan ja tuli taas hyvä olo kun sai jotain tehtyä.
Illalla saan vihdoin pahvilaatikoita ja voin alkaa pakkaamaan kunnolla! Tähän mennessä olen täyttänyt jätesäkkejä lakanoilla, kaulahuiveilla ja muulla sellasella mitä nyt en välttämättä parin seuraavan viikon aikana tarvitse. Parveke onkin täynnä mustia säkkejä ja tajusin vasta jälkeenpäin että ehkä olis sen parvekkeen voinu siivota ensin.. Nyt sinne jäi taakse hyllyt täyteen tavaraa ja kukkaruukut on siellä kuolleiden kukkien valtaamana. Onneksi saadaan muuttaa niin ettei tarvii yhdessä päivässä asuntoa tyhjentää, niinkuin viimeksi. Maanantaina 21. päivä saan avaimet ja vasta 31.10. täytyy olla tyhjänä tuo vanha kämppä.
Tätä mun pakkaamista hiukan hidastaa se että huomenna täytyy siivota ja alkaa suunnittelemaan lastenjuhlia. Mun poika viettää nimittäin synttäreitä kavereidensa ja muutaman sukulaisen kanssa torstaina. Oikea syntymäpäivä oli kesällä mutta koska silloin oli loma eikä oltu Helsingissä ja myös päiväkoti oli vaihtumassa, niin päätin sitten että juhlitaan niitä vasta kun on uudesta päiväkodista kavereita joita kutsua. No tää ehkä vähän venähti, tarkotus oli että juhlat olis pidetty edes elokuun aikana mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Voitte uskoa et meillä kotona ei oo viikkoon puhuttu melkein mistään muusta kun niistä synttäreistä. Ja jippii, äiti pääsee leipomaan kakkua ja keksimään kivoja pelejä....Huoh, ei oo todellakaan mun juttu mutta mitäpä sitä ei oman lapsen eteen tekis. Pullat leivottiin yhdessä jo viime viikonloppuna joten se helpottaa edes vähän ja mun äiti lupasi tehdä kakkupohjan.
Ja ettei liian helpoksi menis niin huomenna on koulussa työkoe, torstaina teoriakoe ja ensi viikolla näyttö!
Voi tätä stressin määrää...
tiistai 8. lokakuuta 2013
maanantai 7. lokakuuta 2013
Sosiaalinen media
Mä satuin näkemään tänään Facebookissa sen kuvan josta viime viikolla paljon Seiskan ja muiden lehtien viihdesivuilla puhuttiin. Sofia Ruusila oli jakanut nimittäin nettiin kuvan miehestä, joka oli ollut samalla salilla ja Sofian mielestä väärin pukeutuneena. Mun henkilökohtainen mielipide on että se oli TODELLA törkeästi tehty ja ihan oikein että siitä hyvästä sai potkut salilta.
Mutta aloin miettiä että miten Facebook, Instagram, Twitter ja muut sivut sitten vaikuttaa meidän elämään. Itse olen ainoastaan Facebookissa ja sielläkin käyn useimmiten puhelimella lukemassa kavereiden kuulumisia ja pidän yhteyttä niihin ystäviin ja sukulaisiin joita en niin usein näe. Siinä mielessä se on oikein kätevä paikka. Mutta mitä siellä sitten pitäisi jakaa kaikkien kanssa ja mikä pitäisi jättää kertomatta?
Kaikki varmasti tietää että kun kerran laitat kuvan nettiin niin et välttämättä koskaan saa sitä sieltä pois. Tästä huolimatta jotkut saattaa lisätä päivittäin kymmenen kuvaa lapsistaan ja anteeksi nyt vaan mutta kun miettii kuinka sairas paikka tää maailma nykyään on niin mun mielestä varsinkin ne nakukuvat kannattaisi jättää laittamatta. Kyllä mä itsekin joskus laitan Facebookiin mun pojasta kuvan mutta harkitsen erittäin tarkkaan mitä siinä näkyy. Edes meidän asuinpaikkaa ei voi päätellä kuvien taustoista tai mun päivityksistä.
Kuvien lisäksi toinen juttu on se että kun parisuhteessa tulee riitaa niin siellä ollaan sit tunnin päästä "sinkku" ja seuraavana päivänä kun riita on sovittu niin "parisuhteessa" jälleen. Myöskin päivitykset näistä aiheista on mun mielestä turhia jos kaverilistalla on muitakin kun ne parhaat ystävät. Myöskään lapsen kakan väristä en tykkää lukea, ja senkin siellä monet kertovat. Tai jos lapsella on ripuli niin että onko se kohta sitten itselläkin? Ja oivoi niitä pilkun jälkeen taksijonossa otettuja kuvia jotka siellä ovat kaikkien nähtävillä! Myönnän, itsekin olen joskus lisännyt sinne niitä ja sitten seuraavana päivänä poistellut ja toivonut ettei kukaan nähnyt. Bilekuvat on asia erikseen, mutta rajansa kaikella. Ja jos nyt oikein mietitään niin kuinka moni meistä sitten törmätessään vanhaan tuttuun kaupassa kertoisi lapsellaan olevasta ripulista tai avoimesti paljastaisi että kotona on puolison kanssa meneillään Kolmas maailmansota..ei kovin moni. :)
Ja sitten jos ajatellaan että kuinka paljon aikaa kyseiset sivustot vie aikaa monen ihmisen elämästä. Aikaa jolloin voisi käydä lenkillä, tavata niitä ystäviä joiden päivityksiä sieltä netistä selailee, tehdä töitä tai kouluhommia.. Mulla ainakin on ongelma sen kanssa että jos mä avaan koneen ja kirjaudun Facebookiin niin en mä sieltä ihan heti pois pääse. Vaikka mä tietäisin että mun piti tulla koneelle ainoastaan koulutehtävien takia niin helposti vierähtää tunti tai pari ennen kuin pääsen niihin käsiksi ja silloinkin se naamakirja saattaa jäädä auki taustalle.
Onko se nyt sitten hyvä vai huono asia että me voidaan koska tahansa mennä nettiin ja juoruta kavereiden kanssa tai stalkkailla sen uuden ihanan poika- /tyttöystävän exän kuvia ja onko se nyt sitten ruma vai onko se mua nätimpi (ja kyllä, mä tiedän että tekin teette niin vaikka muuta väittäisitte) tai ihan vaan selailla muiden kuulumisia ja viettää aikaa siellä? Itse olen melko varma että jos mulla ei olis niin paljon sukulaisia ja ystäviä eripuolilla Suomea joiden kanssa yhteydenpitoa helpottaa huomattavasti Facebook niin mä poistaisin itseni sieltä (helppohan se on nyt sanoa). Mutta Twitteriin ja Instagramiin mua ei saa.
Mutta aloin miettiä että miten Facebook, Instagram, Twitter ja muut sivut sitten vaikuttaa meidän elämään. Itse olen ainoastaan Facebookissa ja sielläkin käyn useimmiten puhelimella lukemassa kavereiden kuulumisia ja pidän yhteyttä niihin ystäviin ja sukulaisiin joita en niin usein näe. Siinä mielessä se on oikein kätevä paikka. Mutta mitä siellä sitten pitäisi jakaa kaikkien kanssa ja mikä pitäisi jättää kertomatta?
Kaikki varmasti tietää että kun kerran laitat kuvan nettiin niin et välttämättä koskaan saa sitä sieltä pois. Tästä huolimatta jotkut saattaa lisätä päivittäin kymmenen kuvaa lapsistaan ja anteeksi nyt vaan mutta kun miettii kuinka sairas paikka tää maailma nykyään on niin mun mielestä varsinkin ne nakukuvat kannattaisi jättää laittamatta. Kyllä mä itsekin joskus laitan Facebookiin mun pojasta kuvan mutta harkitsen erittäin tarkkaan mitä siinä näkyy. Edes meidän asuinpaikkaa ei voi päätellä kuvien taustoista tai mun päivityksistä.
Kuvien lisäksi toinen juttu on se että kun parisuhteessa tulee riitaa niin siellä ollaan sit tunnin päästä "sinkku" ja seuraavana päivänä kun riita on sovittu niin "parisuhteessa" jälleen. Myöskin päivitykset näistä aiheista on mun mielestä turhia jos kaverilistalla on muitakin kun ne parhaat ystävät. Myöskään lapsen kakan väristä en tykkää lukea, ja senkin siellä monet kertovat. Tai jos lapsella on ripuli niin että onko se kohta sitten itselläkin? Ja oivoi niitä pilkun jälkeen taksijonossa otettuja kuvia jotka siellä ovat kaikkien nähtävillä! Myönnän, itsekin olen joskus lisännyt sinne niitä ja sitten seuraavana päivänä poistellut ja toivonut ettei kukaan nähnyt. Bilekuvat on asia erikseen, mutta rajansa kaikella. Ja jos nyt oikein mietitään niin kuinka moni meistä sitten törmätessään vanhaan tuttuun kaupassa kertoisi lapsellaan olevasta ripulista tai avoimesti paljastaisi että kotona on puolison kanssa meneillään Kolmas maailmansota..ei kovin moni. :)
Ja sitten jos ajatellaan että kuinka paljon aikaa kyseiset sivustot vie aikaa monen ihmisen elämästä. Aikaa jolloin voisi käydä lenkillä, tavata niitä ystäviä joiden päivityksiä sieltä netistä selailee, tehdä töitä tai kouluhommia.. Mulla ainakin on ongelma sen kanssa että jos mä avaan koneen ja kirjaudun Facebookiin niin en mä sieltä ihan heti pois pääse. Vaikka mä tietäisin että mun piti tulla koneelle ainoastaan koulutehtävien takia niin helposti vierähtää tunti tai pari ennen kuin pääsen niihin käsiksi ja silloinkin se naamakirja saattaa jäädä auki taustalle.
Onko se nyt sitten hyvä vai huono asia että me voidaan koska tahansa mennä nettiin ja juoruta kavereiden kanssa tai stalkkailla sen uuden ihanan poika- /tyttöystävän exän kuvia ja onko se nyt sitten ruma vai onko se mua nätimpi (ja kyllä, mä tiedän että tekin teette niin vaikka muuta väittäisitte) tai ihan vaan selailla muiden kuulumisia ja viettää aikaa siellä? Itse olen melko varma että jos mulla ei olis niin paljon sukulaisia ja ystäviä eripuolilla Suomea joiden kanssa yhteydenpitoa helpottaa huomattavasti Facebook niin mä poistaisin itseni sieltä (helppohan se on nyt sanoa). Mutta Twitteriin ja Instagramiin mua ei saa.
Hymyilyttää :)
Voin myöntää heti alkuun että en saanut tehtyä neljää treeniä viime viikolla niin kuin olisin halunnut. Eilen kävin kyllä jumpalla samalla kun oltiin pojan kanssa ulkoilemassa. Oikeastaan se sujui ihan huomaamattani. Yhtenä päivänä treenasin myös kotona.
MUTTA mulla on todella hyvä syy siihen miksen ole ehtinyt! Sain nimittäin tiistaina tietää että meillä on edessä muutto, vihdoin. Tätä on nimittäin odotettu. Päästään pois pienestä kaksiosta jossa nyt asumme ja tilalle saatiin 71 neliöinen kolmio. Ja koska mä tulen koulusta ja töistä kotiin yleensä neljän tai jopa viiden jälkeen niin sen jälkeen käytän kyllä kaiken mahdollisen ajan pakkaamiseen ja lapsikin pyörii siinä mukana. Muistan kun vuosi sitten muutettiin nykyiseen asuntoon ja mulla oli 1,5 kuukautta aikaa pakata. No viimeisen reilun viikon aikana sitten kamalalla kiireellä heittelin kamat laatikoihin ja säkkeihin ja tästä johtuen mukaan tuli myös sellaista tavaraa minkä olisi voinut antaa pois tilaa viemästä. Nyt olenkin sitten heittänyt paljon kaikkea roskiin ja käyttökelpoiset rojut annan eteenpäin. Mutta kyllä täytyy sanoa että toi pakkaaminen käy treenistä. Kun esimerkiks pakkasin vaatehuoneen ylähyllyltä lakanoita ja pyyhkeitä niin hiki tuli kun porrasjakkaralla aina muutaman kerrallaan hain ja viikkasin ja taas kiipesin. Ja täydet säkit ei myöskään ihan kevyitä ole, niitä piti sitten kantaa parvekkeelle pois tieltä. Joten seuraavan kolmen viikon aikana en aseta itselleni mitään tavotteita viikon treenien suhteen. Muuton ja lapsenhoidon lisäksi on nimittäin myös edessä työkoe ja teoriakoe vartalohoidoista sekä jalka- ja käsihoitojen näyttö eli tutkintotilaisuus. Ei tässä kyllä laiskistumaan pääse! :)
MUTTA mulla on todella hyvä syy siihen miksen ole ehtinyt! Sain nimittäin tiistaina tietää että meillä on edessä muutto, vihdoin. Tätä on nimittäin odotettu. Päästään pois pienestä kaksiosta jossa nyt asumme ja tilalle saatiin 71 neliöinen kolmio. Ja koska mä tulen koulusta ja töistä kotiin yleensä neljän tai jopa viiden jälkeen niin sen jälkeen käytän kyllä kaiken mahdollisen ajan pakkaamiseen ja lapsikin pyörii siinä mukana. Muistan kun vuosi sitten muutettiin nykyiseen asuntoon ja mulla oli 1,5 kuukautta aikaa pakata. No viimeisen reilun viikon aikana sitten kamalalla kiireellä heittelin kamat laatikoihin ja säkkeihin ja tästä johtuen mukaan tuli myös sellaista tavaraa minkä olisi voinut antaa pois tilaa viemästä. Nyt olenkin sitten heittänyt paljon kaikkea roskiin ja käyttökelpoiset rojut annan eteenpäin. Mutta kyllä täytyy sanoa että toi pakkaaminen käy treenistä. Kun esimerkiks pakkasin vaatehuoneen ylähyllyltä lakanoita ja pyyhkeitä niin hiki tuli kun porrasjakkaralla aina muutaman kerrallaan hain ja viikkasin ja taas kiipesin. Ja täydet säkit ei myöskään ihan kevyitä ole, niitä piti sitten kantaa parvekkeelle pois tieltä. Joten seuraavan kolmen viikon aikana en aseta itselleni mitään tavotteita viikon treenien suhteen. Muuton ja lapsenhoidon lisäksi on nimittäin myös edessä työkoe ja teoriakoe vartalohoidoista sekä jalka- ja käsihoitojen näyttö eli tutkintotilaisuus. Ei tässä kyllä laiskistumaan pääse! :)
tiistai 1. lokakuuta 2013
Minä ja alkoholi?
Mun suhde alkoholiin on se että mulla ei ole siihen suhdetta. Ja saan usein kuulla ihmettelyä siitä että olen tän ikänen enkä dokaa, koskaan. "Oletko sä joku absolutisti?!" No en oikeastaan edes ole. Kyllä mä voisin juoda mutta kun mun ei tee vaan mieli.
Viimeksi join toukokuussa 2012. Silloin taisin vetää pienen putken keskiviikosta sunnuntaihin.. Ihan vaan siks kun ei ollu muutakaan tekemistä. Poika oli hoidossa ja parisuhde tauolla. Eli 1v ja 4kk olen ollut juomatta, pisaraakaan. Mulla ei oo mitään tarvetta esimerkiks siiderille saunan jälkeen tai viinilasilliselle rentoutuakseni. Mieluummin otan palan suklaata kuin lasillisen punaviiniä (vai onko se punaviinTÄ...?). Ennen tuota muutaman päivän putkea olin myös yli vuoden juomatta.
Mutta on mullekin maistunut. Ihan riittävästi olen jo nuorempana ehtinyt juomaan. 17-18-vuotiaana olin baarissa monta kertaa viikossa vaikka olis ollu aamulla koulua. Samoin neljä vuotta sitten, ennen kuin tapasin mun nykyisen kihlattuni.
En sano ettenkö vois vielä elämäni aikana juoda paljonkin. Tästä syystä en pidä itseäni absolutistina. Mulla ei myöskään oo mitään syytä tähän juomattomuuteen.
Aikasemmin kävin baarissa joka viikonloppu tanssimassa, selvinpäin. Mua ei myöskään häiritse jos joku mun seurassa juo. Ite en vaan saa siitä mitään.
Mutta onhan se mukavampaa herätä sunnuntaiaamuna hyvällä mielellä ja pirteänä kuin kammottavaan krapulaan. Tosin nyt kun aloin miettiä niin vaikka ihan reilusti on tullut otettua niin tasan kaks darraa oon ehtiny vasta kärsiä. Ne sitten tietty sitäkin pahempia...toinen kesti esimerkiks kolme päivää ja mun hyvällä onnella kolmantena päivänä oli broidin synttärit Turussa ja piti jatkaa dokaamista.
Itseasiassa just muutama viikko sitten katselin vanhalta koneelta kuvia joita oli otettu dokausreissuilla. Ja voin kyllä sanoo et sen jälkeen ei tosiaan tehny mieli olla kännissä! :D
Voi olla että tähän vaikuttaa sekin että nyt viimeisen vuoden aikana myös mun mies on vähentänyt juomistaan selvästi. Ei aikasemminkaan juonu kun kerran tai korkeintaan pari kuukaudessa mutta nyt saattaa mennä pari kuukautta kokonaan juomatta, talvella pidempäänkin. Ja niin vanhalta kun tää saakin mut tuntemaan itseni niin me vietetään viikonloppuillat useimmiten sängyssä leffoja katsellen ja aamut treenaamassa.. Eikä oo valittamista! :)
Viimeksi join toukokuussa 2012. Silloin taisin vetää pienen putken keskiviikosta sunnuntaihin.. Ihan vaan siks kun ei ollu muutakaan tekemistä. Poika oli hoidossa ja parisuhde tauolla. Eli 1v ja 4kk olen ollut juomatta, pisaraakaan. Mulla ei oo mitään tarvetta esimerkiks siiderille saunan jälkeen tai viinilasilliselle rentoutuakseni. Mieluummin otan palan suklaata kuin lasillisen punaviiniä (vai onko se punaviinTÄ...?). Ennen tuota muutaman päivän putkea olin myös yli vuoden juomatta.
Mutta on mullekin maistunut. Ihan riittävästi olen jo nuorempana ehtinyt juomaan. 17-18-vuotiaana olin baarissa monta kertaa viikossa vaikka olis ollu aamulla koulua. Samoin neljä vuotta sitten, ennen kuin tapasin mun nykyisen kihlattuni.
En sano ettenkö vois vielä elämäni aikana juoda paljonkin. Tästä syystä en pidä itseäni absolutistina. Mulla ei myöskään oo mitään syytä tähän juomattomuuteen.
Aikasemmin kävin baarissa joka viikonloppu tanssimassa, selvinpäin. Mua ei myöskään häiritse jos joku mun seurassa juo. Ite en vaan saa siitä mitään.
Mutta onhan se mukavampaa herätä sunnuntaiaamuna hyvällä mielellä ja pirteänä kuin kammottavaan krapulaan. Tosin nyt kun aloin miettiä niin vaikka ihan reilusti on tullut otettua niin tasan kaks darraa oon ehtiny vasta kärsiä. Ne sitten tietty sitäkin pahempia...toinen kesti esimerkiks kolme päivää ja mun hyvällä onnella kolmantena päivänä oli broidin synttärit Turussa ja piti jatkaa dokaamista.
Itseasiassa just muutama viikko sitten katselin vanhalta koneelta kuvia joita oli otettu dokausreissuilla. Ja voin kyllä sanoo et sen jälkeen ei tosiaan tehny mieli olla kännissä! :D
Voi olla että tähän vaikuttaa sekin että nyt viimeisen vuoden aikana myös mun mies on vähentänyt juomistaan selvästi. Ei aikasemminkaan juonu kun kerran tai korkeintaan pari kuukaudessa mutta nyt saattaa mennä pari kuukautta kokonaan juomatta, talvella pidempäänkin. Ja niin vanhalta kun tää saakin mut tuntemaan itseni niin me vietetään viikonloppuillat useimmiten sängyssä leffoja katsellen ja aamut treenaamassa.. Eikä oo valittamista! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)