maanantai 5. elokuuta 2013

Tästä se taas lähtee!

Kävin ostamassa taas vähän terveellisempää ruokaa että pääsis tohon normaaliin rytmiin. Kaupasta mukaan tarttui siis tomaatteja, kurkkua, ruisleipää, raejuustoa, vesimelonia, rasvatonta laktoositonta maitoa ja maustamatonta (rasvatonta) jogurttia sekä banaaneja. Niillä aion elää ainakin seuraavat neljä päivää. Pojalle tein äsken makaroonilaatikkoa ja ihanasta tuoksusta huolimatta jätän syömättä. On niin raskas olo kaikista herkuista vieläkin.

Sen lisäksi kävin hakemassa hiusväriä. Juurikasvu pitää värjätä piiloon ja tohon haalistuneen mustanruskean päälle laitan vielä kirsikkaisen mustan joka auringossa on siis aivan kirkkaan punainen. Mulla on jotenkin sellanen tapa että kun alkaa joku uusi vaihe elämässä niin yleensä hiukset vaihtaa väriä tai muotoa. Ensi viikolla alkaa koulu ja tänään alkoi päiväkoti joten oli taas sellanen aika. Ostin myös lasten osastolta parit uudet collegehousut. Käytän koulussa kuitenkin työvaatteita joten on mukavampi vetää jotkut rennot vaatteet vaan matkaksi päälle kun ajelen sinne puolisen tuntia vähintään.

Ja tänään ois edessä vielä jumppaakin.. Mitenhän tässä kuumuudessa jaksaa. Ja ei, en aio jättää sen takia väliin ;) On turvonnut ja painava olo niin jotain pakko tehdä tälle. Tiedän että en varsinaisesti lihonut ole tässä viikon aikana mitä nyt oon taukoa pitäny mutta kyllä sen vaan huomaa että ei oo enää niin hyvä olo kun aiemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti