maanantai 8. heinäkuuta 2013

LOMALLA

Lähinnä lomailusta johtuen tuli taukoa tähän blogiinkin. Mulla alkoi siis loma viime keskiviikkona. On käyty pari kertaa uimassa, oltu auringossa, käyty ravintolassa syömässä hyvin ja olen oikeastaan vaan ottanut mahdollisimman rennosti. Jaksaa sitten taas koko syksyn, talven ja kevään painaa täysillä.
Treeneistä en silti ole luistanut. Eilen oli viime viikon ainoa lepopäivä ja muina päivinä tein TODELLA kovan treenin. Tällä viikolla olis tarkotus ehtiä kaks kertaa päivässä. Viime viikon aikana mun pepussa oikein näkyi se muutos ja samoin vatsassa.  Siitä tietysti sain taas paljon lisää motivaatiota. Mutta en ota stressiä tostakaan, teen kaks päivässä jos jaksan ja jos en jaksa niin sit teen seuraavana päivänä kovempaa!
Nyt olis sitten edessä yli kuukauden loma. Eikä ole mitään suurempia suunnitelmia. Aion nauttia siitä ettei tarvii laittaa aamuksi herätystä ja siitä että illalla voi valvoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti