maanantai 8. heinäkuuta 2013

LOMALLA

Lähinnä lomailusta johtuen tuli taukoa tähän blogiinkin. Mulla alkoi siis loma viime keskiviikkona. On käyty pari kertaa uimassa, oltu auringossa, käyty ravintolassa syömässä hyvin ja olen oikeastaan vaan ottanut mahdollisimman rennosti. Jaksaa sitten taas koko syksyn, talven ja kevään painaa täysillä.
Treeneistä en silti ole luistanut. Eilen oli viime viikon ainoa lepopäivä ja muina päivinä tein TODELLA kovan treenin. Tällä viikolla olis tarkotus ehtiä kaks kertaa päivässä. Viime viikon aikana mun pepussa oikein näkyi se muutos ja samoin vatsassa.  Siitä tietysti sain taas paljon lisää motivaatiota. Mutta en ota stressiä tostakaan, teen kaks päivässä jos jaksan ja jos en jaksa niin sit teen seuraavana päivänä kovempaa!
Nyt olis sitten edessä yli kuukauden loma. Eikä ole mitään suurempia suunnitelmia. Aion nauttia siitä ettei tarvii laittaa aamuksi herätystä ja siitä että illalla voi valvoa.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kohta on loma!

Niinhän siinä sitten kävi että sen verran huonolta näytti ilma lauantaina että jätettiin suosiolla Rock The Beach väliin. Toinen iso syy oli se että siellä olis ollu ehkä vähän liikaa jurrisia apinoita näin selvinpäin katseltavaksi. :) Mutta sen sijaan vietettiin iltaa ihan kahdestaan miehen kanssa. Käytiin pelaamassa minigolfia ja sen jälkeen syömässä Weeruskassa joka on nyt sit ehdottomasti meidän molempien uusi lempi ravintola. Syötiin lehtipihvit ranskalaisilla ja maustevoilla ja täytyy sanoo että oli yks parhaista pihveistä mitä on tullu syötyä. Suosittelen kaikille jotka Alppilassa päin liikkuu että käytte testaamassa paikan. Me ainakin mennään toistekin.
Toinen viikonlopun herkkulöytö oli Daim-suklaamoussekakku (löytyy ainakin S-Marketin pakasteosastolta). Niiiin hyvää!

Eilen sitten käytiin tekemässä treenit lauantaisen herkkupäivän vastapainoksi. Mä vedin leukoja, tein 4 x 10 punnerruksia, 7 x 10  vatsalihaksia sekä 5 x 15 selkälihaksia.

Ja tänään oli sitten taas paluu arkeen eli poika tuli eilen mökiltä ja mies lähti takas töihin viideksi päiväksi. Mulla alkaa loma ylihuomenna ja kahden viikon päästä me ollaankin sitten kaikki jo kesälomalla! :)