Varmaan kaikki tai ainakin suurin osa raskaana olevista/olleista naisista tietää sen tunteen kun on vaan pakko saada jotain mistä ei välttämättä normaalisti edes pidä. Ja tätä pidetäänkin tietysti yhtenä raskauden oireena. Monesti olen kuullut puhuttavan kuinka jonkun on tehnyt mieli syödä laastia seinästä (tähän mä en sentään ihan usko). Mutta mulla on sellanen outo ongelma että vaikka mun poika on jo yli viisvuotias eli toisinsanoen raskaudesta on pian kuus vuotta aikaa niin mulle tulee edelleen näitä outoja himoja. Raskaana ollessani söin ensimmäiset viis kuukautta pelkkää pussista tehtyä perunamuusia voin kanssa. Sen jälkeen lisäsin ruokavalioon muutaman Mars-patukan päivässä. Ja loppuraskaudesta mulle tuli ihan järkyttävä himo nuudeleihin. Keitin nuudelit, kaadoin veden pois (lisäämättä mausteita ensin), ja lopuksi ripottelin päälle aromisuolaa. Ja ihan rehellisesti voin sanoa että elin ainoastaan sillä.
Ensimmäinen outo asia minkä huomasin oli se että nuudelin tarve jatkui vielä puoli vuotta raskauden jälkeen. No ei sekään vielä mitään, laitetaan hormonien piikkiin. Mutta kun mulla tulee näitä mielitekoja edelleen! Viimeisen vuoden aikana olen mm. himoinnut ranskanleipää kuukauden, valkosipulivoipatonkia pari kuukautta, joulupipareita muutaman viikon, paistettua jauhelihaa ja perunoita + voita kuukauden, kurkkua + raejuustoa + sinappikastiketta pari kuukautta jne...
Ja varmasti on ihan ymmärrettävää että kaikilla on joku herkku mistä oikein erityisesti pitää. Mulla se himo vaan jatkuu aina kyllästymiseen saakka ja sinä aikana mun ei tekisi mieli syödä mitään muuta. Oikeastaan mua inhottaa ajatus jostain muusta ruoasta. Mutta koska haluan pitää huolta itsestäni ja kehostani, syön tietysti muutakin kuin vain sitä yhtä ruokaa. Olis kuitenkin jännä tietää että mistä tää johtuu? Onko kyse vaan tottumuksesta joka on jatkunut pidempään kuin olisi tarvetta vai onko edelleen kyse siitä että mun kroppa tietää mitä milloinkin tarvitsee.. En ehkä koskaan saa vastausta mutta olis kiva tietää onko muita samanlaisia! :)
maanantai 9. joulukuuta 2013
Hengissä ollaan!
Tulikin sit vähän pidempi tauko tänne blogiin. Meillä oli muutto tossa välissä ja nyt vasta alkaa uus kämppä näyttämään kodilta. Oon jo saanu laitettua sinne vähän jouluakin valojen ja kynttilöiden muodossa.
Muuton lisäksi on ollu koulua ja töitä joten enpä ole kotona tainnut avata tietokonetta kuin kerran tämän melkein parin kuukauden aikana.
Myös treenaaminen on vähän jäänyt tän kaiken keskellä. Välissä meni melkein kuukausi etten tehnyt yhtään mitään. Tosin koska kannoin laatikoita huoneesta toiseen ja yritin saada purettua kaikki tavarat plus sitten siivosin päivittäin koska pölyä oli tietysti joka paikassa ja kokoajan niin enpä mä olis varmaan jaksanutkaan enää jumppaa siihen päälle. Viimeisen muutaman viikon aikana olen kuitenkin saanu otettua itseäni niskasta kiinni ja pimeydestä huolimatta käynyt joko ulkona tai meidän uuden isomman olohuoneen lattialla tekemässä 3-4 treeniä viikossa. Eikä ole edes huono omatunto koska tiedän etten jaksa hoitaa koulua ja töitä jos treenaan enemmän. Tää pimeys vie kyllä joka vuosi kaikki mun energiat ja voimat. Vitamiinitkin olen ottanu tuplana kesään verrattuna ja nukkunut pidempiä yöunia mutta ei se vaan tunnu missään.
Kaikesta tästä väsymyksestä, stressistä ja kiireestä huolimatta olen todella tyytyväinen meidän uuteen kotiin. Ja tämä koti tosiaan tuntuukin kodilta. Paikka jossa on rauhallinen ja hyvä olla. Ja oli ihanaa päästä sisustamaan alusta loppuun kun meillä oli vähän ylimääräistä säästössä ja päästiin Ikeaan ja Kodin Ykköseen shoppailemaan.
Pientä lisästressiä tässä aiheuttaa ehkä sekin että on tänä vuonna lupauduttu emännöimään koko JOULU. Eli meitä tulee olemaan n. kymmenen viettämässä joulua ja koko porukalle pitäisi tehdä ruokaa... Katsotaan miten käy.
Muuton lisäksi on ollu koulua ja töitä joten enpä ole kotona tainnut avata tietokonetta kuin kerran tämän melkein parin kuukauden aikana.
Myös treenaaminen on vähän jäänyt tän kaiken keskellä. Välissä meni melkein kuukausi etten tehnyt yhtään mitään. Tosin koska kannoin laatikoita huoneesta toiseen ja yritin saada purettua kaikki tavarat plus sitten siivosin päivittäin koska pölyä oli tietysti joka paikassa ja kokoajan niin enpä mä olis varmaan jaksanutkaan enää jumppaa siihen päälle. Viimeisen muutaman viikon aikana olen kuitenkin saanu otettua itseäni niskasta kiinni ja pimeydestä huolimatta käynyt joko ulkona tai meidän uuden isomman olohuoneen lattialla tekemässä 3-4 treeniä viikossa. Eikä ole edes huono omatunto koska tiedän etten jaksa hoitaa koulua ja töitä jos treenaan enemmän. Tää pimeys vie kyllä joka vuosi kaikki mun energiat ja voimat. Vitamiinitkin olen ottanu tuplana kesään verrattuna ja nukkunut pidempiä yöunia mutta ei se vaan tunnu missään.
Kaikesta tästä väsymyksestä, stressistä ja kiireestä huolimatta olen todella tyytyväinen meidän uuteen kotiin. Ja tämä koti tosiaan tuntuukin kodilta. Paikka jossa on rauhallinen ja hyvä olla. Ja oli ihanaa päästä sisustamaan alusta loppuun kun meillä oli vähän ylimääräistä säästössä ja päästiin Ikeaan ja Kodin Ykköseen shoppailemaan.
Pientä lisästressiä tässä aiheuttaa ehkä sekin että on tänä vuonna lupauduttu emännöimään koko JOULU. Eli meitä tulee olemaan n. kymmenen viettämässä joulua ja koko porukalle pitäisi tehdä ruokaa... Katsotaan miten käy.
tiistai 8. lokakuuta 2013
Harmaa päivä
Ulkona sataa vettä ja on ihan harmaata. Mä oon istunut yksin töissä aamukymmenestä asti. Ja koska täällä ei ole ollut asiakkaita niin olen lähinnä hakenut netistä taas motivaatiota treenaamiseen. Huomaan kuinka mun energiataso laskee taas sitä mukaa kun säät muuttuu harmaammaksi ja pimeämmäksi. Tiedän että en illalla välttämättä ehdi jumpalle joten kun olin takahuoneessa purkamassa laatikoita ylähyllylle, tein samalla 80 kyykkyä, osan pahvilaatikko painona ja osan ilman. Kun sain laatikot purettua tein vielä 60 askelkyykkyä. Sainpahan jotain hyödyllistä aikaseks netissä surffailun sijaan ja tuli taas hyvä olo kun sai jotain tehtyä.
Illalla saan vihdoin pahvilaatikoita ja voin alkaa pakkaamaan kunnolla! Tähän mennessä olen täyttänyt jätesäkkejä lakanoilla, kaulahuiveilla ja muulla sellasella mitä nyt en välttämättä parin seuraavan viikon aikana tarvitse. Parveke onkin täynnä mustia säkkejä ja tajusin vasta jälkeenpäin että ehkä olis sen parvekkeen voinu siivota ensin.. Nyt sinne jäi taakse hyllyt täyteen tavaraa ja kukkaruukut on siellä kuolleiden kukkien valtaamana. Onneksi saadaan muuttaa niin ettei tarvii yhdessä päivässä asuntoa tyhjentää, niinkuin viimeksi. Maanantaina 21. päivä saan avaimet ja vasta 31.10. täytyy olla tyhjänä tuo vanha kämppä.
Tätä mun pakkaamista hiukan hidastaa se että huomenna täytyy siivota ja alkaa suunnittelemaan lastenjuhlia. Mun poika viettää nimittäin synttäreitä kavereidensa ja muutaman sukulaisen kanssa torstaina. Oikea syntymäpäivä oli kesällä mutta koska silloin oli loma eikä oltu Helsingissä ja myös päiväkoti oli vaihtumassa, niin päätin sitten että juhlitaan niitä vasta kun on uudesta päiväkodista kavereita joita kutsua. No tää ehkä vähän venähti, tarkotus oli että juhlat olis pidetty edes elokuun aikana mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Voitte uskoa et meillä kotona ei oo viikkoon puhuttu melkein mistään muusta kun niistä synttäreistä. Ja jippii, äiti pääsee leipomaan kakkua ja keksimään kivoja pelejä....Huoh, ei oo todellakaan mun juttu mutta mitäpä sitä ei oman lapsen eteen tekis. Pullat leivottiin yhdessä jo viime viikonloppuna joten se helpottaa edes vähän ja mun äiti lupasi tehdä kakkupohjan.
Ja ettei liian helpoksi menis niin huomenna on koulussa työkoe, torstaina teoriakoe ja ensi viikolla näyttö!
Voi tätä stressin määrää...
Illalla saan vihdoin pahvilaatikoita ja voin alkaa pakkaamaan kunnolla! Tähän mennessä olen täyttänyt jätesäkkejä lakanoilla, kaulahuiveilla ja muulla sellasella mitä nyt en välttämättä parin seuraavan viikon aikana tarvitse. Parveke onkin täynnä mustia säkkejä ja tajusin vasta jälkeenpäin että ehkä olis sen parvekkeen voinu siivota ensin.. Nyt sinne jäi taakse hyllyt täyteen tavaraa ja kukkaruukut on siellä kuolleiden kukkien valtaamana. Onneksi saadaan muuttaa niin ettei tarvii yhdessä päivässä asuntoa tyhjentää, niinkuin viimeksi. Maanantaina 21. päivä saan avaimet ja vasta 31.10. täytyy olla tyhjänä tuo vanha kämppä.
Tätä mun pakkaamista hiukan hidastaa se että huomenna täytyy siivota ja alkaa suunnittelemaan lastenjuhlia. Mun poika viettää nimittäin synttäreitä kavereidensa ja muutaman sukulaisen kanssa torstaina. Oikea syntymäpäivä oli kesällä mutta koska silloin oli loma eikä oltu Helsingissä ja myös päiväkoti oli vaihtumassa, niin päätin sitten että juhlitaan niitä vasta kun on uudesta päiväkodista kavereita joita kutsua. No tää ehkä vähän venähti, tarkotus oli että juhlat olis pidetty edes elokuun aikana mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Voitte uskoa et meillä kotona ei oo viikkoon puhuttu melkein mistään muusta kun niistä synttäreistä. Ja jippii, äiti pääsee leipomaan kakkua ja keksimään kivoja pelejä....Huoh, ei oo todellakaan mun juttu mutta mitäpä sitä ei oman lapsen eteen tekis. Pullat leivottiin yhdessä jo viime viikonloppuna joten se helpottaa edes vähän ja mun äiti lupasi tehdä kakkupohjan.
Ja ettei liian helpoksi menis niin huomenna on koulussa työkoe, torstaina teoriakoe ja ensi viikolla näyttö!
Voi tätä stressin määrää...
maanantai 7. lokakuuta 2013
Sosiaalinen media
Mä satuin näkemään tänään Facebookissa sen kuvan josta viime viikolla paljon Seiskan ja muiden lehtien viihdesivuilla puhuttiin. Sofia Ruusila oli jakanut nimittäin nettiin kuvan miehestä, joka oli ollut samalla salilla ja Sofian mielestä väärin pukeutuneena. Mun henkilökohtainen mielipide on että se oli TODELLA törkeästi tehty ja ihan oikein että siitä hyvästä sai potkut salilta.
Mutta aloin miettiä että miten Facebook, Instagram, Twitter ja muut sivut sitten vaikuttaa meidän elämään. Itse olen ainoastaan Facebookissa ja sielläkin käyn useimmiten puhelimella lukemassa kavereiden kuulumisia ja pidän yhteyttä niihin ystäviin ja sukulaisiin joita en niin usein näe. Siinä mielessä se on oikein kätevä paikka. Mutta mitä siellä sitten pitäisi jakaa kaikkien kanssa ja mikä pitäisi jättää kertomatta?
Kaikki varmasti tietää että kun kerran laitat kuvan nettiin niin et välttämättä koskaan saa sitä sieltä pois. Tästä huolimatta jotkut saattaa lisätä päivittäin kymmenen kuvaa lapsistaan ja anteeksi nyt vaan mutta kun miettii kuinka sairas paikka tää maailma nykyään on niin mun mielestä varsinkin ne nakukuvat kannattaisi jättää laittamatta. Kyllä mä itsekin joskus laitan Facebookiin mun pojasta kuvan mutta harkitsen erittäin tarkkaan mitä siinä näkyy. Edes meidän asuinpaikkaa ei voi päätellä kuvien taustoista tai mun päivityksistä.
Kuvien lisäksi toinen juttu on se että kun parisuhteessa tulee riitaa niin siellä ollaan sit tunnin päästä "sinkku" ja seuraavana päivänä kun riita on sovittu niin "parisuhteessa" jälleen. Myöskin päivitykset näistä aiheista on mun mielestä turhia jos kaverilistalla on muitakin kun ne parhaat ystävät. Myöskään lapsen kakan väristä en tykkää lukea, ja senkin siellä monet kertovat. Tai jos lapsella on ripuli niin että onko se kohta sitten itselläkin? Ja oivoi niitä pilkun jälkeen taksijonossa otettuja kuvia jotka siellä ovat kaikkien nähtävillä! Myönnän, itsekin olen joskus lisännyt sinne niitä ja sitten seuraavana päivänä poistellut ja toivonut ettei kukaan nähnyt. Bilekuvat on asia erikseen, mutta rajansa kaikella. Ja jos nyt oikein mietitään niin kuinka moni meistä sitten törmätessään vanhaan tuttuun kaupassa kertoisi lapsellaan olevasta ripulista tai avoimesti paljastaisi että kotona on puolison kanssa meneillään Kolmas maailmansota..ei kovin moni. :)
Ja sitten jos ajatellaan että kuinka paljon aikaa kyseiset sivustot vie aikaa monen ihmisen elämästä. Aikaa jolloin voisi käydä lenkillä, tavata niitä ystäviä joiden päivityksiä sieltä netistä selailee, tehdä töitä tai kouluhommia.. Mulla ainakin on ongelma sen kanssa että jos mä avaan koneen ja kirjaudun Facebookiin niin en mä sieltä ihan heti pois pääse. Vaikka mä tietäisin että mun piti tulla koneelle ainoastaan koulutehtävien takia niin helposti vierähtää tunti tai pari ennen kuin pääsen niihin käsiksi ja silloinkin se naamakirja saattaa jäädä auki taustalle.
Onko se nyt sitten hyvä vai huono asia että me voidaan koska tahansa mennä nettiin ja juoruta kavereiden kanssa tai stalkkailla sen uuden ihanan poika- /tyttöystävän exän kuvia ja onko se nyt sitten ruma vai onko se mua nätimpi (ja kyllä, mä tiedän että tekin teette niin vaikka muuta väittäisitte) tai ihan vaan selailla muiden kuulumisia ja viettää aikaa siellä? Itse olen melko varma että jos mulla ei olis niin paljon sukulaisia ja ystäviä eripuolilla Suomea joiden kanssa yhteydenpitoa helpottaa huomattavasti Facebook niin mä poistaisin itseni sieltä (helppohan se on nyt sanoa). Mutta Twitteriin ja Instagramiin mua ei saa.
Mutta aloin miettiä että miten Facebook, Instagram, Twitter ja muut sivut sitten vaikuttaa meidän elämään. Itse olen ainoastaan Facebookissa ja sielläkin käyn useimmiten puhelimella lukemassa kavereiden kuulumisia ja pidän yhteyttä niihin ystäviin ja sukulaisiin joita en niin usein näe. Siinä mielessä se on oikein kätevä paikka. Mutta mitä siellä sitten pitäisi jakaa kaikkien kanssa ja mikä pitäisi jättää kertomatta?
Kaikki varmasti tietää että kun kerran laitat kuvan nettiin niin et välttämättä koskaan saa sitä sieltä pois. Tästä huolimatta jotkut saattaa lisätä päivittäin kymmenen kuvaa lapsistaan ja anteeksi nyt vaan mutta kun miettii kuinka sairas paikka tää maailma nykyään on niin mun mielestä varsinkin ne nakukuvat kannattaisi jättää laittamatta. Kyllä mä itsekin joskus laitan Facebookiin mun pojasta kuvan mutta harkitsen erittäin tarkkaan mitä siinä näkyy. Edes meidän asuinpaikkaa ei voi päätellä kuvien taustoista tai mun päivityksistä.
Kuvien lisäksi toinen juttu on se että kun parisuhteessa tulee riitaa niin siellä ollaan sit tunnin päästä "sinkku" ja seuraavana päivänä kun riita on sovittu niin "parisuhteessa" jälleen. Myöskin päivitykset näistä aiheista on mun mielestä turhia jos kaverilistalla on muitakin kun ne parhaat ystävät. Myöskään lapsen kakan väristä en tykkää lukea, ja senkin siellä monet kertovat. Tai jos lapsella on ripuli niin että onko se kohta sitten itselläkin? Ja oivoi niitä pilkun jälkeen taksijonossa otettuja kuvia jotka siellä ovat kaikkien nähtävillä! Myönnän, itsekin olen joskus lisännyt sinne niitä ja sitten seuraavana päivänä poistellut ja toivonut ettei kukaan nähnyt. Bilekuvat on asia erikseen, mutta rajansa kaikella. Ja jos nyt oikein mietitään niin kuinka moni meistä sitten törmätessään vanhaan tuttuun kaupassa kertoisi lapsellaan olevasta ripulista tai avoimesti paljastaisi että kotona on puolison kanssa meneillään Kolmas maailmansota..ei kovin moni. :)
Ja sitten jos ajatellaan että kuinka paljon aikaa kyseiset sivustot vie aikaa monen ihmisen elämästä. Aikaa jolloin voisi käydä lenkillä, tavata niitä ystäviä joiden päivityksiä sieltä netistä selailee, tehdä töitä tai kouluhommia.. Mulla ainakin on ongelma sen kanssa että jos mä avaan koneen ja kirjaudun Facebookiin niin en mä sieltä ihan heti pois pääse. Vaikka mä tietäisin että mun piti tulla koneelle ainoastaan koulutehtävien takia niin helposti vierähtää tunti tai pari ennen kuin pääsen niihin käsiksi ja silloinkin se naamakirja saattaa jäädä auki taustalle.
Onko se nyt sitten hyvä vai huono asia että me voidaan koska tahansa mennä nettiin ja juoruta kavereiden kanssa tai stalkkailla sen uuden ihanan poika- /tyttöystävän exän kuvia ja onko se nyt sitten ruma vai onko se mua nätimpi (ja kyllä, mä tiedän että tekin teette niin vaikka muuta väittäisitte) tai ihan vaan selailla muiden kuulumisia ja viettää aikaa siellä? Itse olen melko varma että jos mulla ei olis niin paljon sukulaisia ja ystäviä eripuolilla Suomea joiden kanssa yhteydenpitoa helpottaa huomattavasti Facebook niin mä poistaisin itseni sieltä (helppohan se on nyt sanoa). Mutta Twitteriin ja Instagramiin mua ei saa.
Hymyilyttää :)
Voin myöntää heti alkuun että en saanut tehtyä neljää treeniä viime viikolla niin kuin olisin halunnut. Eilen kävin kyllä jumpalla samalla kun oltiin pojan kanssa ulkoilemassa. Oikeastaan se sujui ihan huomaamattani. Yhtenä päivänä treenasin myös kotona.
MUTTA mulla on todella hyvä syy siihen miksen ole ehtinyt! Sain nimittäin tiistaina tietää että meillä on edessä muutto, vihdoin. Tätä on nimittäin odotettu. Päästään pois pienestä kaksiosta jossa nyt asumme ja tilalle saatiin 71 neliöinen kolmio. Ja koska mä tulen koulusta ja töistä kotiin yleensä neljän tai jopa viiden jälkeen niin sen jälkeen käytän kyllä kaiken mahdollisen ajan pakkaamiseen ja lapsikin pyörii siinä mukana. Muistan kun vuosi sitten muutettiin nykyiseen asuntoon ja mulla oli 1,5 kuukautta aikaa pakata. No viimeisen reilun viikon aikana sitten kamalalla kiireellä heittelin kamat laatikoihin ja säkkeihin ja tästä johtuen mukaan tuli myös sellaista tavaraa minkä olisi voinut antaa pois tilaa viemästä. Nyt olenkin sitten heittänyt paljon kaikkea roskiin ja käyttökelpoiset rojut annan eteenpäin. Mutta kyllä täytyy sanoa että toi pakkaaminen käy treenistä. Kun esimerkiks pakkasin vaatehuoneen ylähyllyltä lakanoita ja pyyhkeitä niin hiki tuli kun porrasjakkaralla aina muutaman kerrallaan hain ja viikkasin ja taas kiipesin. Ja täydet säkit ei myöskään ihan kevyitä ole, niitä piti sitten kantaa parvekkeelle pois tieltä. Joten seuraavan kolmen viikon aikana en aseta itselleni mitään tavotteita viikon treenien suhteen. Muuton ja lapsenhoidon lisäksi on nimittäin myös edessä työkoe ja teoriakoe vartalohoidoista sekä jalka- ja käsihoitojen näyttö eli tutkintotilaisuus. Ei tässä kyllä laiskistumaan pääse! :)
MUTTA mulla on todella hyvä syy siihen miksen ole ehtinyt! Sain nimittäin tiistaina tietää että meillä on edessä muutto, vihdoin. Tätä on nimittäin odotettu. Päästään pois pienestä kaksiosta jossa nyt asumme ja tilalle saatiin 71 neliöinen kolmio. Ja koska mä tulen koulusta ja töistä kotiin yleensä neljän tai jopa viiden jälkeen niin sen jälkeen käytän kyllä kaiken mahdollisen ajan pakkaamiseen ja lapsikin pyörii siinä mukana. Muistan kun vuosi sitten muutettiin nykyiseen asuntoon ja mulla oli 1,5 kuukautta aikaa pakata. No viimeisen reilun viikon aikana sitten kamalalla kiireellä heittelin kamat laatikoihin ja säkkeihin ja tästä johtuen mukaan tuli myös sellaista tavaraa minkä olisi voinut antaa pois tilaa viemästä. Nyt olenkin sitten heittänyt paljon kaikkea roskiin ja käyttökelpoiset rojut annan eteenpäin. Mutta kyllä täytyy sanoa että toi pakkaaminen käy treenistä. Kun esimerkiks pakkasin vaatehuoneen ylähyllyltä lakanoita ja pyyhkeitä niin hiki tuli kun porrasjakkaralla aina muutaman kerrallaan hain ja viikkasin ja taas kiipesin. Ja täydet säkit ei myöskään ihan kevyitä ole, niitä piti sitten kantaa parvekkeelle pois tieltä. Joten seuraavan kolmen viikon aikana en aseta itselleni mitään tavotteita viikon treenien suhteen. Muuton ja lapsenhoidon lisäksi on nimittäin myös edessä työkoe ja teoriakoe vartalohoidoista sekä jalka- ja käsihoitojen näyttö eli tutkintotilaisuus. Ei tässä kyllä laiskistumaan pääse! :)
tiistai 1. lokakuuta 2013
Minä ja alkoholi?
Mun suhde alkoholiin on se että mulla ei ole siihen suhdetta. Ja saan usein kuulla ihmettelyä siitä että olen tän ikänen enkä dokaa, koskaan. "Oletko sä joku absolutisti?!" No en oikeastaan edes ole. Kyllä mä voisin juoda mutta kun mun ei tee vaan mieli.
Viimeksi join toukokuussa 2012. Silloin taisin vetää pienen putken keskiviikosta sunnuntaihin.. Ihan vaan siks kun ei ollu muutakaan tekemistä. Poika oli hoidossa ja parisuhde tauolla. Eli 1v ja 4kk olen ollut juomatta, pisaraakaan. Mulla ei oo mitään tarvetta esimerkiks siiderille saunan jälkeen tai viinilasilliselle rentoutuakseni. Mieluummin otan palan suklaata kuin lasillisen punaviiniä (vai onko se punaviinTÄ...?). Ennen tuota muutaman päivän putkea olin myös yli vuoden juomatta.
Mutta on mullekin maistunut. Ihan riittävästi olen jo nuorempana ehtinyt juomaan. 17-18-vuotiaana olin baarissa monta kertaa viikossa vaikka olis ollu aamulla koulua. Samoin neljä vuotta sitten, ennen kuin tapasin mun nykyisen kihlattuni.
En sano ettenkö vois vielä elämäni aikana juoda paljonkin. Tästä syystä en pidä itseäni absolutistina. Mulla ei myöskään oo mitään syytä tähän juomattomuuteen.
Aikasemmin kävin baarissa joka viikonloppu tanssimassa, selvinpäin. Mua ei myöskään häiritse jos joku mun seurassa juo. Ite en vaan saa siitä mitään.
Mutta onhan se mukavampaa herätä sunnuntaiaamuna hyvällä mielellä ja pirteänä kuin kammottavaan krapulaan. Tosin nyt kun aloin miettiä niin vaikka ihan reilusti on tullut otettua niin tasan kaks darraa oon ehtiny vasta kärsiä. Ne sitten tietty sitäkin pahempia...toinen kesti esimerkiks kolme päivää ja mun hyvällä onnella kolmantena päivänä oli broidin synttärit Turussa ja piti jatkaa dokaamista.
Itseasiassa just muutama viikko sitten katselin vanhalta koneelta kuvia joita oli otettu dokausreissuilla. Ja voin kyllä sanoo et sen jälkeen ei tosiaan tehny mieli olla kännissä! :D
Voi olla että tähän vaikuttaa sekin että nyt viimeisen vuoden aikana myös mun mies on vähentänyt juomistaan selvästi. Ei aikasemminkaan juonu kun kerran tai korkeintaan pari kuukaudessa mutta nyt saattaa mennä pari kuukautta kokonaan juomatta, talvella pidempäänkin. Ja niin vanhalta kun tää saakin mut tuntemaan itseni niin me vietetään viikonloppuillat useimmiten sängyssä leffoja katsellen ja aamut treenaamassa.. Eikä oo valittamista! :)
Viimeksi join toukokuussa 2012. Silloin taisin vetää pienen putken keskiviikosta sunnuntaihin.. Ihan vaan siks kun ei ollu muutakaan tekemistä. Poika oli hoidossa ja parisuhde tauolla. Eli 1v ja 4kk olen ollut juomatta, pisaraakaan. Mulla ei oo mitään tarvetta esimerkiks siiderille saunan jälkeen tai viinilasilliselle rentoutuakseni. Mieluummin otan palan suklaata kuin lasillisen punaviiniä (vai onko se punaviinTÄ...?). Ennen tuota muutaman päivän putkea olin myös yli vuoden juomatta.
Mutta on mullekin maistunut. Ihan riittävästi olen jo nuorempana ehtinyt juomaan. 17-18-vuotiaana olin baarissa monta kertaa viikossa vaikka olis ollu aamulla koulua. Samoin neljä vuotta sitten, ennen kuin tapasin mun nykyisen kihlattuni.
En sano ettenkö vois vielä elämäni aikana juoda paljonkin. Tästä syystä en pidä itseäni absolutistina. Mulla ei myöskään oo mitään syytä tähän juomattomuuteen.
Aikasemmin kävin baarissa joka viikonloppu tanssimassa, selvinpäin. Mua ei myöskään häiritse jos joku mun seurassa juo. Ite en vaan saa siitä mitään.
Mutta onhan se mukavampaa herätä sunnuntaiaamuna hyvällä mielellä ja pirteänä kuin kammottavaan krapulaan. Tosin nyt kun aloin miettiä niin vaikka ihan reilusti on tullut otettua niin tasan kaks darraa oon ehtiny vasta kärsiä. Ne sitten tietty sitäkin pahempia...toinen kesti esimerkiks kolme päivää ja mun hyvällä onnella kolmantena päivänä oli broidin synttärit Turussa ja piti jatkaa dokaamista.
Itseasiassa just muutama viikko sitten katselin vanhalta koneelta kuvia joita oli otettu dokausreissuilla. Ja voin kyllä sanoo et sen jälkeen ei tosiaan tehny mieli olla kännissä! :D
Voi olla että tähän vaikuttaa sekin että nyt viimeisen vuoden aikana myös mun mies on vähentänyt juomistaan selvästi. Ei aikasemminkaan juonu kun kerran tai korkeintaan pari kuukaudessa mutta nyt saattaa mennä pari kuukautta kokonaan juomatta, talvella pidempäänkin. Ja niin vanhalta kun tää saakin mut tuntemaan itseni niin me vietetään viikonloppuillat useimmiten sängyssä leffoja katsellen ja aamut treenaamassa.. Eikä oo valittamista! :)
maanantai 30. syyskuuta 2013
Maanantai.
Ennen en oikeen ymmärtänyt kun jengi aina puhu et maanantait on jotenkin raskaita. Nyt kun oon maanantaisin töissä ja viikonloput vapaalla ni mä tajuan mitä ne meinas... Oon ihan poikki aina viikonlopun jäljiltä kun ei oo ollu PAKKO tehdä mitään. Mutta tänäkin viikonloppuna oli jumppaajumppaajumppaa.. Perjantaina oltiin ulkona jumpalla heti aamusta. Keskityin olkapäihin ja hartioihin.
Lauantaina lepopäivä koska meillä oli sovittua menoa mun miehen kanssa kahdestaan. Laatuaikaa. :)
Sunnuntaina taas ulkona ja sillä kertaa treenasin jalkoja. Yhdenjalan kyykkyjä, pohkeita painoilla ja lopuksi niitä samoja leuanvetoja kun aina ja vatsoja.
Myös viime keskiviikkona oli treenipäivä ja sillon tein kotona kyykkyjä poika reppuselässä 6x10, punnerruksia 6x10, vatsoja 10x10, vinoja vatsoja saman verran ja selkiä 10x10. Kotona treenatessa huomaan että en pidä taukoja välillä melkein ollenkaan. Koko jumppaan saattaa toisinaan mennä vaan 30-40min. Mutta niinhän sitä sanotaan että nopeatempoinen treeni on ihan yhtä tehokasta. Riippuu tietysti mitä tekee ja kuinka paljon.
Tällä viikolla yritän ehtiä tekemään neljä treeniä. Ärsyttää kun ei oo kiinni siitä etteikö huvittais tai etten jaksais vaan ei yksinkertasesti ole sitä aikaa! Mulla olis tässä nyt viikko aikaa tehdä kaikki tän jakson etätehtävätkin koulua varten enkä ole edes alottanut.. Ehkä nää asiat tästä taas järjestyy. Syksy on aina sekavaa aikaa kun kesän jäljiltä ei meinaa millään päästä takas kiinni normaaliin arkeen ja rytmiin. Liian vähän tunteja vuorokaudessa!!! :)
Lauantaina lepopäivä koska meillä oli sovittua menoa mun miehen kanssa kahdestaan. Laatuaikaa. :)
Sunnuntaina taas ulkona ja sillä kertaa treenasin jalkoja. Yhdenjalan kyykkyjä, pohkeita painoilla ja lopuksi niitä samoja leuanvetoja kun aina ja vatsoja.
Myös viime keskiviikkona oli treenipäivä ja sillon tein kotona kyykkyjä poika reppuselässä 6x10, punnerruksia 6x10, vatsoja 10x10, vinoja vatsoja saman verran ja selkiä 10x10. Kotona treenatessa huomaan että en pidä taukoja välillä melkein ollenkaan. Koko jumppaan saattaa toisinaan mennä vaan 30-40min. Mutta niinhän sitä sanotaan että nopeatempoinen treeni on ihan yhtä tehokasta. Riippuu tietysti mitä tekee ja kuinka paljon.
Tällä viikolla yritän ehtiä tekemään neljä treeniä. Ärsyttää kun ei oo kiinni siitä etteikö huvittais tai etten jaksais vaan ei yksinkertasesti ole sitä aikaa! Mulla olis tässä nyt viikko aikaa tehdä kaikki tän jakson etätehtävätkin koulua varten enkä ole edes alottanut.. Ehkä nää asiat tästä taas järjestyy. Syksy on aina sekavaa aikaa kun kesän jäljiltä ei meinaa millään päästä takas kiinni normaaliin arkeen ja rytmiin. Liian vähän tunteja vuorokaudessa!!! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)